Riadista, imperialismista ja valikoivasta muistista
Riadista, imperialismista ja valikoivasta muistista
Kohua länsimediassa nostattaneet Riadissa pidetyt neuvottelut Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä ovat ohi. Neuvottelujen oletetaan olevan ensimmäinen neuvottelujen sarjasta, jossa Venäjän ja Yhdysvaltojen on tarkoitus käydä läpi useita maiden välisiä kiistakapuloita talouden, kaupan, sodan ja diplomatian saralta. Kiistakapuloita on paljon ja johtuen väistyneen presidentin Joe Bidenin hallituksen yksipuolisesta ja ennenkuulumattoman vastuuttomasta kieltäytymisestä mistään diplomaattisesta toiminnasta Venäjän hallituksen kanssa jo keskusteluyhteyksien normalisoiminen maiden välillä tulee olemaan paitsi työsarka, myös saavutus.
Ymmärrettävää kyllä, Euroopassa suurinta huomiota neuvotteluista ei ole saanut suurvaltojen koko maailmalle elintärkeän keskustelukanavien avautuminen, vaan Venäjän ja Yhdysvaltojen ensimmäinen keskustelunavaus Ukrainan sodan lopettamisesta diplomatian keinoin. Eurooppalainen valtavirtamedia on kuitenkin objektiivisen raportoimisen sijasta lähinnä keskittynyt sen pöyristymisen tunteen lietsontaan, joka alkoi 14.2.2015 Munchenissä sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen varapresidentti tilitti Euroopan hallituksia näiden kaksinaismoralismista, poliittisesta dogmatismista, epärealistisesta fanaattisuudesta sekä epäonnistumisesta kansalaisiaan ja liittolaisiaan kohtaan. Tämän puheen aiheuttama järkytys sekä Yhdysvaltojen päätös jättää EU ja Ukraina Riadin neuvottelujen ulkopuolelle johti siihen, että eurooppalaisessa mediassa on ollut päälimmäisenä neuvotteluja koskevassa raportoinnissaan ei niinkään journalistinen objektiivisuus ja neuvottelujen sisältö, vaan se sama tunne epäreiluudesta ja petoksesta, joka syntyi Euroopan eliitin keskuudessa 14.2.2025
Euroopan poliittinen eliitti ja valtavirtamedia yleisesti ovat veistetty samasta puusta ja sen vuoksi mitään oikeaksi raportoinniksi kutsuttavaa ei Riadista ole kuulunut ennen kokousta, sen aikana tai sen jälkeen. Kaikki on keskittynyt siihen, miten Eurooppa ja Ukraina on petetty ja miten törkeää se on, ettei niille annettu niiden ansaitsemaa paikkaa neuvotteluissa. Lännen journalistien keskittyessä tunteellisen narratiivin syöttämiseen heidän raportoinneissaan aina läsnä ollut kieroutuneisuus tulee irvokkaalla tavalla kaikkien nähtäväksi. Esille tuotuja painavia ja perusteltuja syitä näiden kahden poliittisen kääpiön, EU:n ja Ukrainan, ulosjättämiselle neuvotteluista ei voida enää kieltää niiden kiistattomuuden vuoksi, joten niistä koetetaan vaieta tai mikä pahempaa selittää parhain päin.
Kiovassa valtaapitävän herra Zelenskin Ukrainaa kuvataan petettynä marttyyrinä, joka oli voitokas, uljas ja kaiken oikein tekevä, mutta joka nyt on petoksen myötä menettämässä aivan käden ulottuvilla olleen voiton venäläisten barbaarilaumoille. Valtavirtamediaa kuunnellessa, jos ei pelkän erinomaisuutensa vuoksi, niin ainakin itsenäisen valtion statuksen omaavana maana Ukraina ansaitsisi paikan Riadin neuvotteluissa.
Jo vuodesta 2022 alkaen uutisointi Ukrainasta on ollut enemmän pr-kampanjointia ja porsaan somistamista meikillä kuin oikeaa raportointia. Ilman että alettaisiin tuomaan esille niitä lukuisia ikäviä totuuksia mitä Ukrainassa on ollut mielin määrin jo sodan alusta alkaen (natsipataljoonat ja Euroopan korruptoituneimman maan titteli tulevat ensimmäisinä mieleen), voidaan havaita lukuisia kiusallisuuksia, jotka liittyvät suoraan niihin tekijöihin, joita on tuotu esille, kun on puhuttu Kiovan sopimattomuudesta neuvottelupöytään. Näistä kiusallisuuksista ei valtavirtamediassa puhuta tai ne koetetaan kääntää päälaelleen, mutta tämä on alkanut näyttämään kasvavalle joukolle, lähinnä Euroopan ulkopuolella, yhä tökerömmältä ja tökerömmältä.
Muun muassa Ukrainan tulevat presidentinvaalit ovat tällainen kiusallinen aihe. Yleisesti Euroopassa on tuhahdeltu huomautukselle siitä, että Ukrainan nykyinen johtaja Vladimir Zelenski on ollut jo vuoden presidenttinä yli sen ajan, minkä Ukrainan perustuslaki sallii. De facto diktaattorina toimiva Zelenski saa eurooppalaisten ja etenkin Euroopan lehdistön puolesta jatkaa laitonta valtaansa (joka pitää sisällään muun muassa opposition vainoamista, brutaalia sensuuria, systemaattista rahanpesua, kansainvälistä terrorismia, valtion varojen väärinkäyttöä ja väkivaltaista sotilaiden pakkovärväystä) siihen vedoten, että maassa on sotatila ja sotatilan aikana ei vain yksinkertaisesti voida harjoittaa demokratiaa. Kovin kevyt lausahdus EU:lta, jolle demokratia on todellinen pyhä lehmä.
Niiden jotka päästävät Zelenskin hallituksineen kuin koiran veräjästä edellämainittua veruketta käyttäen pitää muistaa, että sota on yhteiskunnallinen tila ja yhteiskunta jatkaa kaikissa tiloissaan normaalia toimintaansa niillä puitteilla mitä on tarjolla. Tämä mielessä pitäen pitää huomioida, että esimerkiksi Kiovan ja läntisen Ukrainan infrastruktuuri on suurilta osin ehjä ja bisnes ja yöelämä sujuu enemmän tai vähemmän normaalisti. Tämä puolestaan johtuu siitä, että venäläiset sotilaat ovat vihollisuuksien alusta alkaen pyrkineet välttämään siviilikuolemia parhaansa mukaan onnistuen siinä verrattain erinomaisesti. Hyvänä vertauskohteena toimikoon Israelin systemaattiset siviilikohteiden pommitukset Gazassa, Libanonissa ja Syyriassa mistä länsimedia ei juurikaan puhu. Jos ihmiset kykenevät käymään koulussa ja töissä ja kaupat ovat normaalisti auki baareista ja ravintoloista puhumattakaan niin minkä vuoksi ei voida järjestää vaaleja? Entäpä ne miljoonat ukrainalaiset, jotka ovat paenneet ulkomaille? Minkä vuoksi heille ei voida järjestää äänestys mahdollisuutta? Jos amerikkalaisten valloittajien annettiin järjestää teatterivaalit Irakissa sodan vielä raivotessa ja Bagdadin ollessa kirjaimellisesti savuava raunio, miksi ukrainalaisten ei anneta järjestää vaaleja omassa maassaan? Minkä vuoksi täydessä kaaoksessa olleeseen Libyaan piti saada vaalit pystyyn kesken arabikevään pahimman kaaoksen, mutta ukrainan kohdalla ei sanota mitään?
Vaikka nyt viimein onkin päätetty suhtautua vaalikysymykseen hiukan järkevämmin ja Ukraina on saatu tekemään päätös vaalien järjestämisestä tänä vuonna, pitää Eurooppa tätäkin edelleen törkeänä. Syy minkä vuoksi Euroopan eliitti pitää vaatimusta siitä, että Ukrainassa suoritettaisiin vihdoinkin jokin demokraattinen toimenpide vuosiin, epäoikeudenmukaisena johtuu vain ja ainoastaan siitä, että asiasta huomautti alun perin venäläiset ja että etenkin lakimiehenä toiminut presidentti Vladimir Putin on sanonut monesti, että Ukrainan nykyinen hallitsija on perustuslaillisesti pätemätön ja näin ollen juridisesti ilman valtuuksia missään neuvotteluissa.
Ja vaikka valtavirtamedian toimittajat löytävät itsestään edelleen röyhkeyttä jupista vaaleja vastaan viitaten niihin "myönnytyksenä Putinille" ei heillä ole mitään sanottavaa Zelenskin tempaukselle käynnistää Ukrainassa poliittinen puhdistus vastustajiensa joukosta. Nyt kun Zelenski on pakotettu järjestämään vaalit, on yllättäen löytynyt petokseen viittaavia todisteita sattumoisin kaikista edelleen merkittävistä ukrainalaisista poliittisista toimijoista. Entisestä Presidentistä, Petro Poroshenkosta on annettu pidätysmääräys ja pian tätä tulee mitä todennäköisimmin seuraamaan Kiovan pormestari "Nyrkki Manne" Vitali Klitchko, "öljy prinsessa" Timoshenko sekä Ukrainan oma "GröFAZ", Valeri Zaluzhnyi. Zelenskin hämmästyttävän härski yritys olla vaalien ainoa ehdokas näyttää olevan malliesimerkki edellämainitusta tilanteesta, jossa totuus on niin mahdoton selittää parhain päin, että valtavirtamedia vain hiljenee asiasta epäonnistuneen ja häväistyn propagandistin tavoin.
Tuoreimmista käänteistä, jotka liittyvät Ukrainan valheellisen julkisuuskuvan epätoivoiseen varjelemiseen, voitaneen myös mainita maassa edelleen jylläävä korruptio, joka on vain kasvanut ajan kanssa, yhä laajentunut pakkovärväys Ukrainan kaupunkien kaduilla sekä jatkuvat tappiot rintamalla. Lännessä korruptio kuvataan kuitenkin välttämättömänä pahana, pakkovärväys liioiteltuna ja tappiolle viitataan kintaalla viitaten valheellisiin, suoraan Ukrainan tiedustelupalvelusta tulleisiin raportteihin, joissa väitetään venäjän kärsineen ainakin kymmenkertaisesti ne tappiot mitä Ukraina on kärsinyt. Mistään näistä asioista ei kuitenkaan käytännöllisesti katsoen uutisoida mitään lännessä, sillä mihinkään Ukrainaan kohdistuneeseen syytteeseen ei nyt, kuten ei ennenkään tartuta tosissaan, vaan sen sijaan luetellaan niitä väsyneitä tekosyitä mitä Ukrainan ja lännen tiedustelupalvelut ovat syytäneet Euroopan kansalaisille jo vuodesta 2022 lähtien. Lännen valheellisten satujen hinnan maksavat ukrainalaiset kansalaiset hengellään.
Niin sanottu suvereeni Ukraina, joka itsenäisenä valtiona ansaitsee paikan sitä koskevissa neuvotteluissa ei edes todellisuudessa ole itsenäinen. Sen hallituksen kasasi amerikkalainen Victoria Nuland Barack Obaman hallituksen mandaatilla 2014 Yhdysvaltojen masinoiman vallankaappauksen jälkeen ja siitä eteenpäin Yhdysvallat ovat sanelleet kaikki suuren linjan päätökset Ukrainassa. Sen aseet ovat kaikki lännestä ja monia ei voida käyttää ilman suoraa länsimaalaista osallistumista niiden käyttöön. Sen valtionmedia ja koko virkamieskunta on saanut kaiken palkkansa Yhdysvalloilta jo vuosien ajan ja sen koko päätös sodankäynnistä on perustunut länsimaista tulleeseen strategiseen suunnitelmaan: Venäjän strategiseen tuhoon Ukrainaa käyttäen.
Ukrainalle ei voi löytyä neuvotteluissa paikkaa muuna kuin vierestä seuraajana, sillä se on nykyisessä muodossaan vain Yhdysvaltojen edellisen hallituksen jatke ja työkalu jolla Yhdysvallat ovat käyneet sen sotaa Venäjää vastaan.
Euroopan Unioni, valtavirtamedian toinen suuri "vääryyden kärsijä" neuvottelujen suhteen ei myöskään ole todellisuudessa kärsinyt mitään vääryyttä jouduttuaan sivuutetuksi Riadin neuvottelujen suhteen, vaan kokee nyt viimeinkin seuraukset omasta tekopyhyydestään ja kaksinaismoraalistaan. Minsk 2-sopimus on kuuluisa esimerkki eurooppalaisten poliitikkojen petollisuudesta neuvotteluissa ja esimerkki, jota venäläiset eivät tule unohtamaan. Miten Eurooppaa voidaan pitää neuvottelijana sen jälkeen, kun Angela Merkel ja Francois Hollande kerskailivat siitä, miten he valehtelivat venäläisille neuvottelijoille rauhantahdostaan hankkiakseen ukrainalaisille lisää aseita ja sotilaita. Valapaton paikka on olla kuuntelija neuvotteluissa, jos sitäkään.
Eurooppa on avoimesti vaatinut Venäjän hajottamista, viimeksi Kaja Kallaksen toimesta viime kuussa, ja lisäksi se ei ole osoittanut minkäänlaisia diplomaattisia pyrkimyksiä: jokainen Euroopassa järjestetty "rauhankonferenssi" (joihin ei oltu kutsuttu Venäjää mukaan) on yksinomaan esittänyt vaatimuksia Venäjälle ja suoraan kieltänyt Venäjältä dialogin mahdollisuuden ja neuvottelut näistä vaatimuksista. Naurettavinta, mutta samalla kyynisintä Euroopan asenteessa on sen täydellinen voimattomuus. Sillä ei ole minkäänlaista omaa sotilaallista voimaa mutta se vaatii muita sotimaan puolestaan. Euroopalla on rohkeutta taistella niin kauan, kun joku toinen hoitaa kuolemisen, ja jos heitä vaaditaan laittamaan kortensa kekoon asian suhteen heidät on jollain logiikalla petetty?
Lehdistössä itketään sitä, että Yhdysvaltojen ja Venäjän neuvottelujen myötä "Imperialismin aika on palannut". Mitä tekopyhyyttä! Eurooppa on harrastanut itse imperialismia kaiken tämän aikaa: Afrikasta on riistetty ranskalaisten toimesta luonnonvarat EU:n käyttöön, ikäville valtioille on laitettu kansainvälisen lain kieltämiä pakotteita, taloudellisten haastajien, kuten Libyan kimppuun on hyökätty ja jokainen maailman valtio koetetaan pakottaa länsimaalaiseen kulttuuripiiriin seksuaaliagendoineen kaikkineen. Jos Euroopan eliitti ja media olisi rehellisempi he itkisivät sitä, että he eivät enää itse voi harrastaa imperialismia- imperialismia mitä he harrastivat loisen innolla ja amerikkalaisilta lainatulla sotilasvoimalla.
Uhriutumisensa lomassa valtavirtamedia on myös unohtanut, etteivät Riadin neuvottelut edes ole sisimmältään rauhanneuvottelut, vaan alustava keskustelu Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ja normaalien diplomaattisten kanavien uudelleenrakennus näiden maiden välille. Toisin sanoen kahdenkeskeisten suhteiden uudelleen rakentamisen aloittaminen. Mikäli Yhdysvallat ja Venäjä pyrkivät ensisijaisesti avaamaan diplomaattisen viestinnän kanavansa, kanavansa mitkä olivat auki koko kylmän sodan ajan, mukaan lukien Kuuban ohjuskriisi, niin minkä takia ne tarvitsisivat neuvotteluihinsa EU:ta tai Ukrainaa sivuun ulisemaan?
Nähtäväksi jää mitä Yhdysvallat saavat todellisuudessa aikaiseksi, sillä on tärkeä muistaa, että he ovat suora osallinen Ukrainan sodassa- voisi jopa sanoa että tärkein läntinen osallinen, sillä Ukrainan ja Euroopan koko sotasuunnitelma oli Washingtonin sanelema. Vaikka Joe Bidenin johdolla Yhdysvallat laittoivat koko sotavoimansa täyteen vauhtiin Venäjää vastaan sodassa he eivät onnistuneet nujertamaan Venäjää. Nyt he ovat hävinneiden puolella, vaikka Trumpin hallitus koettaakin esittää jotain muuta ja he luulevat edelleen, että he voivat sanella rauhanehdot Venäjälle. Jos Trumpin hallitus ei opi näkemään tosiasioita Ukrainan sodasta ja etenkin Venäläisten kyvyistä, diplomaattisten kanavien avaaminen on kaikki mitä he tulevat saamaan aikaan.
Julkisuudessa Yhdysvaltalaiset jatkavat Venäläisten uhkailua ja Euroopassa räksytetään ja itketään. Todellisuudessa venäläiset eivät aio antautua Trumpin vaatimuksille, sillä he ovat voittamassa sodan sotilaallisesti ja Euroopasta Saksa ja Ranska ovat jo myötäilemässä salaa Yhdysvaltojen uusia määräyksiä. Valtavirtamedia taasen on Ukraina-uutisoinnin ja muun taustalla tosiasiassa rakentamassa uutta tarinaa. Tarinaa syntipukista, jonka niskaan kaikki syytökset voidaan laittaa, kun Euroopan juonet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Syntipukista, jota on onneksi hyvin muodikasta vihata ja jonka parjaamisesta jokainen saa poliittisia irtopisteitä: Donald Trumpista.