Sananvapaus, Länsi-Aasia ja medianseuraamisen moraali

Sananvapaudesta, Länsi-Aasiasta ja medianseuraamisen moraalista

Kuluneen viikon uutisointi alkoi intensiivisesti käsitellystä SDP:n kansanedustajan Kimmo Kiljusen lausuntojen tarkastelusta. Näiden, tätä nykyä entisen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan, lausuntojen käsittely, tai pikemminkin se rivakka tapa, jolla ne käsiteltiin on huomionarvoinen sekä edellä mainitun rivakkuuden, myös siihen liittyneen yksipuolisuuden ja suoranaisen raakuuden vuoksi.

Kiljunen puhui lokakuussa Aleksanterinliiton tilaisuudessa kutsuvieraan asemassa. Tilaisuus pidettiin ja taltioitiin lokakuussa, mutta tuli median levikkiin vasta torstaina 28. joulukuuta. Tilaisuus oli suomenvenäläisen yhdistyksen isännöimä ja Kiljunen kertoi siellä omia näkemyksiään maiden tämänhetkisistä suhteista. Kiljunen painosti puheenvuorossaan, että ei ole nykykäsityksen mukaan objektiivinen tarkastelija – Kiljusen vaimo on Venäläistaustainen ja sukuakin on rajan toisella puolella, mutta eritoten hän painotti, että hänen puheenvuorossaan painaa erityisesti henkilökohtainen moraalinen velvollisuudentunne. Kiljunen ei kokenut nykyistä maiden välillä vallitsevaa tilannetta moraalisesti oikeasti. Mikäli Kiljusen moraalia kolisutti maiden diplomaattisten suhteiden tulehdus (nekroosista voitaneen myös puhua) tai suomalaisten hankaloituvat elämäntilanteet eritoten itärajalla, hänen puheellaan oli laajalle ulottuvat vaikutukset, paitsi Kiljuselle itselleen, myös sille mitä tapaamme kutsua perisuomalaiseksi sananvapaudeksi.

Kiljunen puhui erityisesti vastustavansa itärajan sulkemista, joka onkin Suomen venäjänvastaisista toimista se, joka eniten vahingoittaa tavallisia suomalaisia oli näillä sitten suhteita Venäjälle tai ei. Päätöksestä seuranneista vahingoista voidaan mainita kansalaisten huonontuneet taloudelliset tilanteet, Itä-Suomen taloudellisen tilanteen huonontuminen yleensä sekä diplomaattisten suhteiden tulehdustilan ylläpito. Kiljusen suurimpana huolena oli perheiden erottaminen rajalinjojen vastakkaisille puolille – huoli, joka on päällimmäisenä monella suomenvenäläisellä perheellä.

Kiljusen puheeseen suhtauduttiin yli puoluerajojen närkästyksellä ja vihamielisyydellä. On luultavaa, että Kiljusen kohtalo sinetöitiin hänen mainitessaan, että media on Suomessa osaltaan lietsonut venäläisvastaisia mielipiteitä ja tätä myöten vaikuttanut muun muassa rajapäätöksen lopputulemaan. Lisäksi Kiljunen sanoi, että median vihaa lietsova käytös antaa Venäjällä Suomesta kuvan maana, jossa media ei toimi vallan vahtikoirana, joka ehkä kyseenalaistaisi hallitsijoiden päätösten motiiveja ja tutkisi näiden päätösten todellisia seurauksia tavallisille kansalaisille, vaan pikemminkin juuri sellaisena vallanpitäjien äänitorvena, joksi Venäjän mediaa tavataan kutsua Suomessa. Oliivipuun oksana Kiljunen sanoi, että median käytös Suomessa hyödyttää Venäjän propagandakoneistoa. Tämä rauhanele ja henkilökohtaisten motiivien painottaminen ei toiminut ja ajojahti median, poliittisten vastustajien ja puoluetoverienkin toimesta alkoi.

Ja nyt kuluneella viikolla tämä episodi saatiin lopulta päätökseen Kiljusen julkisella häväistyksellä, painostetulla julkisella anteeksipyynnöllä sekä erottamisella virastaan ulkoasianviraston puheenjohtajana. Ennen julkisuudesta vetäytymistään Kiljunen sanoi pyrkivänsä antamaan jatkossakin parhaansa vantaalaisten, uusmaalaisten ja kaikkien suomalaisten hyväksi. Loppuun Kiljunen lisäsi, ehkä vielä merkiksi uskostaan omia lausuntojaan kohtaan: "Elämä on puolellamme".

Jokainen kynnelle kykenevä saapui ottamaan osansa Kiljusen poliittisesta haaskasta ja näyttämään horjumattoman uskonsa Suomen itsetuhoiseen Venäjän linjaan, jota on, sinnikkäästä median yrityksestä huolimatta, vaikea nähdä Suomen etujen mukaisena. Tasavallan presidentti, SDP:n puheenjohtaja, poliittiset vastustajat perussuomalaisista ja kokoomuksesta sekä median edustajat kaikki saapuivat tuomitsemaan Kiljusen ja antamaan vuorisaarnoja siitä mitä kaikkea voimmekaan oppia tästä harmillisesta tapauksesta. Tärkein oppi lienee tässä tapauksessa pitää suunsa soukemmalla ja oppia ymmärtämään, että Suomen sananvapaus on luonteeltaan tätä nykyä lähinnä teoreettinen.

Eduskunnan puheenmies Jussi Halla-aho oli innokkaimpia Kiljusen arvostelijoista. Halla-ahon keskeisimpiä teemoja oli syyttää Kiljusta eritoten propagandistina toimimisesta. Halla-ahon sanoja mukaillen: "Kiljunen toisti Kremlin tarinaa siitä, että itärajan sulkemisen tai venäläisten maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisen takana olisi rasistisia vaikuttimia. Tämä oli jääkiekkotermein suoranainen namupassi Kremlin lapaan".

Kun Jussi Halla-aho, joka ylpeänä kustantaa signeerattuja tykistökranaatteja Ukrainan sota-alueelle, joilla tappaa venäläisiä ja saarnaa, että on Suomen etujen mukaista tappaa mahdollisimman paljon venäläisiä kaikin mahdollisin keinoin, sanoo Suomen parlamentin puheenmiehen asemassa, ettei rasistiset taka-ajatukset liity Suomen eduskunnan päätöksentekoon, etenkin kun kyseiset päätökset ovat suomelle ilmiselvästi haitallisia, on suotavaa, että jokainen lukija tuntee epäilyksen pistoksen rinnassaan.

On absurdia ja surkuteltavaa että Puheenmies Halla-aho koettaa epäsuorasti kiistää, etteikö Suomessa olisi sormien läpi katsottuja rasistisia vaikuttimia päätöksenteossa. Viime vuonna Suomessa käytiin pitkää keskustelua siitä, onko sallittavaa käyttää vihamielistä termiä "ryssä" keskustelussa. Monet julkisuuden ja poliittisen elämän henkilöt osallistuivat keskusteluun, jossa ei osattu sanoa onko ryssä-sana hyvän maun sisällä vaiko ei. Lopulta julkinen keskustelu vaimeni ja ryssä-sana suurilta osin hyväksyttiin suomalaisten sanavalikoimaan. Ilmeisesti tietynlainen rasismi on hyväksyttävämpää.

Sanoihin takertumattakin on selvää, että vanha kunnon ryssäviha (ryssä-sanaahan saa käyttää estoitta) vaikuttaa nykypolitiikassa huomattavalla tavalla. Koska politiikka on Suomessa vähenevässä määrin valtakuntamme purren luotsaamista suotuisemmille vesille ja enenevässä määrin työpaikka poliitikoille ja mahdollisuus "luoda uraa" on politiikoille elintärkeää mielistellä ja miellyttää kansaa. Sillä nykypolitiikon tärkein piirre ja tehtävä ei ole päätösten tekeminen ja johtaminen vaan uudelleen valituksi tuleminen. Tämän vuoksi, jos kansa syystä tai toisesta (esimerkiksi median lietsoessa kytevää vanhaa kaunaa) päättää ruveta vertajanoavaksi ja vihamieliseksi ellei suorastaan rasistiseksi, uraa tekevä poliitikko luonnollisesti koettaa miellyttää tätä rasistista janoa. Ja näin poliitikot jättävät tehtävänsä perehtyä maailman tapahtumiin ja sitä kautta johtaa kansaa objektiivisella ja kauaskantoisella tavalla, turvautuen sen sijaan populismiin ja vallitsevan mielipiteen ruokkimiseen. Nähdäkseni on selvää, että tällainen populismi on sumentanut johtajiemme harkintakykyä heidän tehdessään ja kannustaessaan kansalaisille vain haitallista ulkomaanpolitiikkaa itäisen naapurimme kanssa.

Toisena perusteenaan Halla-aho sanoikin, että Kiljusen ulostulo on vain vaalitoimintaa, mutta kuten aiemmin on tullut ilmi, jos vaalitoimintaa tästä aiheesta on, sen suurimmat hyötyjät ja hyväksikäyttäjät ovat kaikki muut kuin Kimmo Kiljunen. Katsokaa, miten me puolustamme Suomea tällaisilta maanpettureilta! Halla-aho on epäilemättä siis oikeassa että mediahuomion hakeminen on vaalitoimintaa-perussuomalaiset, kokoomus ja SDP tekevät nytkin parhaansa saadakseen mahdollisimman paljon hyvää näkyvyyttä soimatessaan Kiljusta.

Valtavirtamedia ja toimittajakuntakin päätti nostaa omaa häntäänsä Kiljusen tapauksen siivellä kirjoittaen, miten Venäjän media tarttui välittömästi Kiljusen puheisiin hyödyntäen sitä propagandansa suoltamisessa. Ilta-sanomat kirjoitti pietarilaismedioiden Fontankan ja Delovoi Peterburgin "väitteistä" Suomea koskien. Nämä edellämainitut pietarilaismediat "väittivät" suomenvenäläisten järjestäneen mielenilmauksia rajan aukaisemisen puolesta sekä rajaseuduilla asuvien suomalaisten odottavan Venäjän rajan avautumista päästäkseen tankkaamaan autojaan huokealla venäläisellä polttoaineella. Viimeiseksi väitettiin, että suomalaiset liikemiehet ovat "hiljaisesti ja varovaisesti" pyytäneet viennin palauttamista Venäjälle ja että russofobia on vaikuttanut rajan sulkemiseen alun alkaenkin. 

On hämmästyttävää, että Suomen media koettaa alas ampua Venäjän mediaa propagandan levittäjänä, käyttäen esimerkkeinä Venäjän median esittämiä väitteitä, joista jokainen on itseasiassa totta. Suomenvenäläiset ja Suomessa pysyvästi asuvat venäläiset ovat järjestäneet useita kokoontumisia julkisilla paikoilla viimeksi tämän vuoden marraskuussa Aleksanterinliiton toimesta ilman yhteydenpitoa Venäjän viranomaisiin. Itärajalla asuvat tavalliset suomalaiset ovat lukuisia kertoja kertoneet taloudellisesta ahdingostaan, kun eivät ole päässeet tankkaamaan autojaan venäläisellä polttoaineella. Monet ovat paitsi joutuneet taloudelliseen ahdinkoon myöskokeneet sosiaalista syrjintää ulostulojensa vuoksi. Suomalaiset liikemiehet ovat sanoneet jo muutamia kertoja-hyvin varovaisesti, että vienti Venäjälle pitäisi palauttaa, sillä he tietävät, että mikään toimi, jolla korvata menetetyt vientitulot Venäjälle ei ole korvannut menetettyjä tuloja ja tuskin tuleekaan korvaamaan. Monet suomalaiset yritykset vetäytyivätkin Venäjältä vasta valtavan median painostuksen edessä. Lopuksi Russofobian osuus rajansulkemispäätökseen taas on selvääkin selvempi ja rajan sulkijoiden edelläkävijät ja siunaajat entinen pääministeri Sanna Marin ja entinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuivat suoraan Venäjän rankaisemisesta ja paineen laittamisesta tavallisten venäläisten niskaan. Jos fobia tarkoittaa loogisesti perustelematonta pelkoa ja vierastamista ja jos meidän syymme rajan sulkemiselle on se, mitä on tapahtunut Venäjän ja Ukrainan välillä voidaan aiheellisesti sanoa, että silloiset johtajamme, jotka alustivat rajan sulkemista todella lietsoivat russofobiaa mediassa. Tässä tuskin nähdään nykyisessä suomalaisessa median ilmapiirissä mitään väärää.

Kaiken kaikkiaan se perimmäinen syy, minkä vuoksi Kiljunen lopulta erotettiin virastaan (muodon vuoksi Kiljunen irtisanoi itse itsensä) oli se vastuuttomuus mitä hän edusti puhuessaan Aleksanterinliiton tapahtumassa: kuinka hän Kiljunen, saattoi kansanedustajana puhua jotain, mikä oli Suomen virallista linjaa vastaan? Tähän en osaa vastata mutta tuon sen esille, ettei tämä "kynnyskysymys" aikanaan pysäyttänyt tai johtanut mihinkään silloin kun Pekka Haavisto rikkoi Suomen perustuslakia ja hallituksen linjaa Isis-vaimojen tapauksessa, kun Perussuomalaisten edustajat löysivät itsensä ääriliikkeiden tapahtumista ja puhetilaisuuksista kerta toisensa jälkeen eikä edes silloin kun silloinen talousministeri Alexander Stubb kirjaimellisesti keksi omasta päästään prosenttiluvut valtion talousarvioille.

Ehkäpä paremman rasismin lisäksi on myös parempaa sananvastuuta.

Georgiasta on puhuttu viime kuukausina paljon ja nyt Tbilisissä tapahtuu. Hallitusta vastaan on mellakoitu koko viikko ja tätä kuvataan valtavirtamediassa Georgian demokratiaa halajavan suuren kansanjoukon urheana kansannousuna tyrannimaisen, Venäjän orjana toimivan hallituksen despotismia vastaan. Presidentti Salome Zourabichvili on julistanut hallituksen olevan laiton ja julistanut presidentillisen siunauksensa mellakoitsijoille. Samalla Presidentti Zourabichvili on jälleen kerran tuominnut maailman edessä Georgiassa nykyhallituksen aiemmin tänä vuonna toimeenpaneman ulkomaalaisagenttilain, jota kutsutaan myös Venäjän agenttilaiksi. Presidentti on uhmansa osoituksena ilmoittanut aikovansa kieltäytyä astumasta syrjään virkakautensa lopussa, sillä hän ei hyväksy nykyhallituksen saamaa niukkaa vaalivoittoa. Presidentin virkakausi päättyy tämän kuun lopussa. Kaiken kaikkiaan valtavirtamediassa on riemu irrallaan nykyisten tapahtumien johdosta, sillä se on osoitus siitä, miten Venäjä on menettämässä otettaan Georgiasta.

Tosiasiat ovat kuitenkin jotain muuta kuin Suomen valtavirtamedian haaveet ja vallanpitäjille mieluisat tarinat. Ensinnäkään Venäjä ei voi menettää sitä mitä sillä ei ole nimittäin otetta Georgiasta. Georgialla ja Venäjällä ei ole ollut diplomaattisia suhteita sitten vuoden 2008 sodan eikä venäjällä ole diplomaattista tai muuta toimintaa Georgiassa. Venäjän ote Georgiasta on olematon. Georgian uusi hallitus on ollut paineen ja ulkoisen uhan alla mutta se ei ole tullut Venäjältä, eikä hallitus ole todellakaan alistunut.

Kun niin sanotut Venäjän-agenttilait vahvistettiin aiemmin tänä vuonna Sebastian Tynkkynen ja joukko muita EU-poliitikkoja muun muassa Viron ja Latvian ulkoministerit matkustivat Tbilisiin yllyttämään mellakoitsijoita kaduilla saarnaten, miten ulkomaat eivät saa vaikuttaa Georgian sisäisiin päätöksiin. Kun nämä lait lopulta vahvistettiin EU ja Yhdysvallat asettivat Georgian hallituksen poliitikot pakotteiden alle ja osittaisen taloudellisen blokadin Georgiaan. Kaikki tämä on paitsi ilmiselvää kaksinaismoralismia Tynkkysen ja hänen toveriensa osalta myös kirjaimellisesti ulkomaiden hallitusten yrityksiä vaikuttaa Georgian sisäiseen päätöksentekoon. Siis juuri sitä mistä valtavirtamedia syyttää Venäjää.

Ulkomaalaisagenttilaista mainittakoon se, että vastaava laki on voimassa isossa osaa maailmaa muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Laki tarkoittaa sisällöltään sitä, että jokainen julkiseen elämään osallistuva poliittinen ja taloudellinen tekijä joutuu pitämään rahoittajiensa nimet ja tiedot julkisena koko maalle. Lisäksi jokainen, joka rahoittaa poliittista toimintaa joutuu tekemään rahoituksensa julkisesti. Toisin sanoen ulkomaalaiset toimijat eivät saa vaikuttaa valtion instituuttien toimintaan valtion tietämättä. On ilmiselvää, että tällainen laki kuuluu valtion kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseen ja jos Suomen valtion täytyy tehdä jotain sen suhteen, että tällainen laki tulee Georgiassa voimaan sen kuuluisi hurrata, mutta vain siinä tapauksessa, jos Suomen valtio todella toivoo Georgian kansalle sen parasta. Suomen asema tämän viimeisen kohdan osalta on vielä epäselvä.

Zourabachvilin kieltäytyminen astumasta hänen presidentin kautensa päättyessä syrjään on kaiken tämän varjolla mielenkiintoinen tilanne. Ensinnäkin Zourabachvili on Ranskalaissyntyinen ja Ranskan kansalainen ja toisekseen hänen päätöksensä on täysin Georgian perustuslain vastainen. Vain Zourabachvili itse tietää millä logiikalla hän ajattelee hänen toimintansa olevan oikeutettua: "jos hallitus rikkoo lakia (mitä he eivät näillä näkymin riko) se oikeuttaa minut rikkomaan lakia?" Voi olla, että tällainen toimintatapa, joka jo nyt on liian yleistä maailmanpolitiikassa, tulee yleistymään entisestään ja leviämään laajemmalle.

Ja yleistynyt se onkin. Georgian mellakoinnin lähtökohdat, motivaatio ja eteneminen noudattaa hälyttävän tarkasti Ukrainan 2014 Euromaidanin käsikirjoitusta: Kuten Ukrainassa myös Georgiassa mellakoitsijat vastutavat demokraattisesti valittua hallitusta käyttäen tekosyynä Venäjän olemattomien vaikuttamisyritysten estämistä. Kuten Ukrainassa myös Georgiassa jokainen kadulle mellastamaan menevä ja mielenilmauksiin osallistuva saa lupauksen 40 euron maksusta ja kuten Ukrainassa myös Georgiassa ulkomaalaisten agenttien rahoittamat työläiset jakavat kaakkuja ja keksejä mielenosoittajille. (Ukrainassa tätä työtä teki ei enempää eikä vähempää kuin itse Victoria Nuland – 2014 Euromaidanin pääarkkitehti) Ainoa, mikä tällä hetkellä puuttuu Tbilisistä 2024, jotta se olisi Kiova 2014 on joukko tarkka-ampujia lavastamaan hyökkäys mielenosoittajia vastaan. Mutta nämä tarkka-ampujat olivatkin georgialaisia vuonna 2014 ja he ovat toistaiseksi Ukrainassa sotimassa. Ukrainan viranomaiset ovat jo julkisesti luvanneet lähettävänsä georgialaiset sotilaansa takaisin Tbilisiin, jotta nämä voisivat antaa osansa Georgian vakauden horjuttamiseksi. Tilannetta rauhoittamaan Georgian hallitus on katkaissut toistaiseksi rahavirrat niiltä ulkomaalaisilta tekijöiltä Georgiassa, jotka maksavat mielenosoittajille mellakoinnin jatkamisesta. Saa nähdä ehtiikö tämä rauhoittamaan tilannetta kylliksi, mutta on mahdollista, että Ukrainan georgialaissotilaiden saapuminen Tbilisiin horjuttaa tilannetta entisestään. EU ja presidentti Zourbachvili eivät ainakaan pyri Georgian tilanteen rauhalliseen selkiytymiseen ja sen seikan jokaisen tulisi pitää mielessään, sillä jokainen väittää puhuvansa sen puolesta. Mitä kukin taho lopulta tekee asian eteen, on ainoa asia mikä lopulta merkitsee.

Myös Syyrian tapahtumat liitetään Venäjän vastaiseen toimintaan ja tämän vuoksi Valtavirtamedia on päättänyt valita mitä erikoisimman sävyn uutisoinnilleen.

Syyrian tapahtumista puhuttaessa on tuotava esille viime viikolla otsikot vallannut Hezbollahin ja Israelin välinen tulitaukosopimus. Tämän tulitauon tärkeimmät asiat jäivät suurilta osin kertomatta ja sen sijaan sitä on käytetty nurinkurisesti mediassa argumenttina, jolla koetetaan osoittaa Israelin ja sen yhteydessä Yhdysvaltojen Levantin politiikan voittoisuutta. Tämä tulitauko on vitsi, samoin kuin Israelin ja Yhdysvaltojen Levantin politiikka. Se on vitsi ensinnäkin sen vuoksi, että Israel rikkoi sen välittömästi jatkamalla Libanonin pommittamista ja toisekseen sen vuoksi, ettei sitä edes neuvoteltu Israelin ja Hezbollahin välillä, vaan neuvottelijoina ja sopijoina toimivat toiselta puolelta Ranska ja Yhdysvallat ja toiselta Libanonin Hallitus.

Viimeiseksi tulitauko oli vitsi Syyrian tapahtumien johdosta, jotka käynnistyivät välittömästi, kun niin sanotusta tulitauosta päätettiin. Syyrian tapahtumien voidaan katsoa kohdistuvan kolmea tekijää vastaan Israelin ja Yhdysvaltojen aloitteesta. Nämä tekijät, joita vastaan Syyrian tapahtumat käynnistettiin ovat Hezbollah, Bashar al-Assadin hallitus Syyriassa ja Venäjä.

Israel on pommittanut sotaa julistamatta Syyriaa estääkseen asekuljetuksia etenemästä Libanoniin ja sitä kautta Hezbollahin käsiin. Samalla Israel pyrkii heikentämään presidentti Assadin hallintoa alueella mahdollisimman paljon. Amerikkalaiset pyrkivät heikentämään Syyriaa, jotta voisivat jatkaa maan öljynporausalueiden laitonta miehittämistä ja luonnonvarojen ryöstämistä sekä tietenkin viedäkseen huomion pois Ukrainan vääjäämättömästä tappiosta Venäjää vastaan Euroopassa. Lisäksi pyrkimyksenä on nakertaa Venäjän armeijan uskottavuutta iskemällä sen sotilaisiin Syyriassa. On hyvää propagandaa sanoa, että Assad pärjää huonosti koska Venäjä on heikko. Ukrainan rintama ja venäläisten jatkuva voittokulku siellä puhuu kuitenkin toista kieltä ja on selvää, että sota Ukrainassa tulee päättymään Venäjän aseiden voittoon.

Venäjän joukot Syyriassa omaavat Venäjälle tärkeän sotilassataman välimeren rannalta ja he ovat historiallisesti ainoat ulkomaalaiset sotavoimat, jotka aikanaan kutsuttiin Syyriaan auttamaan Syyrialaisten itsensä toimesta sodassa ääri-islamilaisia terrorijärjestöjä vastaan. Ei ole liioiteltua sanoa, että Venäjä pelasti Assadin hallituksen ja oli merkittävin yksittäinen tekijä taistelussa ISIS-järjestöä vastaan.

Nyt nuo samat ääri-islamilaiset terroristit, nykyiseltä nimeltään Hay'at Tahrir al-Sham eli HTS, ovat aloittaneet uuden sodan tukikohdastaan Idlibistä ja valloittaneet Syyrian toiseksi suurimman kaupungin Alepon. Länsimaalainen media ei kuitenkaan kutsu heitä terroristeiksi vaan kapinnallisiksi ja jopa Syyrian oppositioksi.

On naurettavaa ja, jopa suorastaan vihastuttavaa miten Hay'at Tahrir al-Sham, joka on lähtöisin samalta kotiseudulta kuin Al Qaeda ja ISIS, siis Idlibistä ja joka on Al Qaedan ja ISISin suoran hengellinen seuraaja julistetaan noin vain ensin "maltillisiksi terroristeiksi" ja sitten "kapinnallisiksi" ja jopa "oppositioksi" samalla kuin palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolesta sotivat Hamas, Hezbollah ja Houthi-järjestö leimataan saman tien terroristeiksi ja ääri-islamilaisiksi.

Kapinnallisista ja etenkään oppositiosta ei ole kyse laisinkaan sanoo valtavirtamedia mitä tahansa. Hay'at Tahrir al-Sham ovat terroristeja ja heidän sotansa on sama sota, jota aikanaan kävi myös heidän edeltäjänsä ISIS. Nämä terroristit ovat NATO-maa turkin aseistamia ja omaavat riveissään suurissa joukoin ukrainalaisia taistelijoita ja asekauppiaita. Jopa englantilaisten tiedustelupalvelu MI6 on vihjaissut olleensa osana heidän organisoinnissaan Britannian ikuiseksi häpeäksi. Kaiken kukkuraksi tämä todellinen terroristi armeija, samaan aikaan kun kaikki Levantin muslimit ovat yhdistyneet vastustamaan Israelin tyranniaa ja palestiinalaisten kansanmurhaa, on päättänyt hyökätä Syyriaan tehden näin valtavan palveluksen palestiinalaisten murhaajalle Israelille ja näiden tukijalle Yhdysvalloille.

Hay'at Tahrir al-Shamin olemuksella ei kuitenkaan ole merkitystä valtavirtamedialle, jolle ainoa tärkeä asia on raportoida miten tämän aiheuttama konflikti voi heikentää venäläisten asemaa ja aiheuttaa Venäjälle mahdollisesti miehitötappioita nyt kahdessa maanosassa. Sama valtavirtamedia, joka ajoittain koettaa esittää olevansa palestiinalaisten asian (elossa olemisen) puolella antaa täyden tukensa ISISin ja Al Qaedan seuraajille ja Israelin sodan auttajille niin kauan kuin nämä kykenevät tappamaan venäläisiä. Kaksinaismoralismi tällaisessa raportoinnissa on valtava ja sen niin sanottu oikeutus- se kunhan venäläisiä saadaan tapetuksi- on suoranaista pahuutta- pahuutta, jonka pitäisi pysäyttää jokainen uutisten seuraaja. Onko venäläisten tappaminen niin tärkeää, että voimme ilakoida ISISin ja Al Qaedan uudelleen syntymästä ja tukea uuden sodan syttymistä, joka vielä kaiken kukkuraksi tukee palestiinalaisten kansanmurhaa? Valitettavasti monien mielestä venäläisten tappaminen on sen arvoista ja nuo monet ovat paitsi median tuottajia myös sen kuluttajia.

Syyriasta on kaiken tämän keskellä hyvä huomioida, että vaikka presidentti Assadin asema onkin tukala ja terroristit ovat saaneet merkittäviä voittoja, on hänen asemansa kuitenkin ulkopoliittisesti paljon vahvempi nykyään, kuin mitä se oli hänen hallintonsa ensimmäisessä sodassa ISISiä vastaan vuosia sitten, jolloin hänet pelasti lähinnä Venäjän armeija. Nykyisessä uudessa sodassa uutta ISIStä vastaan koko Arabimaiden liitto on ilmaissut tukevansa Assadia, minkä lisäksi Venäjän armeijalta on jo raportoitu onnistuneista operaatioista terroristeja vastaan. On hyvin todennäköistä, että tilanne Syyriassa muuttuu huonommaksi ennen kuin se tulee paranemaan, mutta on luultavaa, että lopulta tämä Israelin ja Yhdysvaltojen projekti kokee saman lopun kuin muutkin Yhdysvaltojen sijaissodat ympäri maailmaa tällä hetkellä kokevat: Imperialistisen valtakunnan kätyrit kuluvat loppuun ja hylätään. Voi olla, että tätä ennen Assadin tilanne tulee hankaloitumaan hyvinkin paljon ja Israel ja Yhdysvallat pääsevät hyödyntämään siitä syntyvää kaaosta joksikin aikaa laittomien projektiensa eduksi ja kaikkien muiden Levantissa elävien menetykseksi.

Kun nämä tilanteet selkeävät meillekin lopulta niin kirkkaiksi, ettei niiden lopputulemaa voi enää kieltää, pitää meidän viimeinkin oppia lukemaan mediaamme vastuullisesti eikä jatkuvasti oikeuttaa mielessämme rikoksia, jos ne ruokkivat omia ennakkoasenteitamme.